Talousviisaat ja Urpilainen
Muistaakseni Demareiden puheenjohtaja on taannoin muistuttanut hallitusta kuntien ahdingosta sekä vaatinut aikoinaan myös laajojen tuloveronkevennysten tilalle pieni- ja keskituloisten kulutuskysynnän turvaamista esim. suorilla tulonsiirroilla. Monet kansantaloustieteilijät ovat samoilla linjoilla, kuten päivän lehdestä luemme. Kysellään miksi Katainen suistuttaa veronalennuksia. Kysymys on ideologiasta. Kenties jollekin on yllätys, että KD, jota pidetään porvaripuolueena on näissä kysymyksissä demarien kanssa samoilla linjoilla. Käytämme siis poliittisen keskustahenkisen puolueen liikkumavapautta tässä kohtaa vasemman suuntaan.
”Kysellään miksi Katainen suistuttaa veronalennuksia. Kysymys on ideologiasta. Kenties jollekin on yllätys, että KD, jota pidetään porvaripuolueena on näissä kysymyksissä demarien kanssa samoilla linjoilla. Käytämme siis poliittisen keskustahenkisen puolueen liikkumavapautta tässä kohtaa vasemman suuntaan.”
Kyllähän Katainenkin on pohjimmiltaan aito vasemmistolainen. Hänkin on sitä mieltä, että ihmisten on pysyttävä työelämässä niin pitkään kuin valtio määrää (eli sitä mieltä, että valtio omistaa kansalaisensa), kuten Pasi Matilainen loistavassa artikkelissaan toi esille. Nykyisen poliittisen oikeiston ja vasemmiston ero on lähinnä kosmeettinen. Molemmat ovat kuitenki loppujen lopuksi sitä mieltä, että ihminen ei saa itse päättää miten toimii ja miten omaisuutensa käyttää, vaan poliittisen kentän molemmilla puolilla on käsi yhtä syvällä veronmaksajan taskussa.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE
Milloin se hurri-kapitaalin apulainen, se bernsteinilainen urputtaja lopettaa leikinlaskun jostakin kahden prosentin pääomaveron kasvattamisesta ja käy itse asiaan eli siihen yli 86 %:iin, jonka hurri-kapitaali ryöstää teollisuustuotantomme tuotoksesta lisäarvona.
1. Voi jeesuksen äiti tätä tyhmyyttä.. Että jos on valtio niin se on vasemmistolainen ja jos kannattaa tätä valtiota niin silloin myös on vasemmistolainen. Jani sanoo tämän seuraavasti, jos kannattaa valtioita on vasemmistolainen eli valtio tekee hänestä sen vasemmistolaisen. Vaikka Jani tulekiin nyt väittämään, että valtio ei ole vasemmistolainen, mutta ei oikeistolainenkaan ,mutta silti se heijastaa vasemmistolaiseksi jopa kokoomuslaisen, vaikka Jani ei heijastusteoriaa hyväksykään tajunna siirtymän selittäjäksi, hän silti käyttää sitä.
Niin olemme tässä asiassa demareiden kanssa yhteisrintamassa. Samalla muistuttaisin ryhmän puheenjohtajan Bjarne Kalliksen esille nostamasta ns. pörssiverosta. Nämä nyt esillä olevat toimenpiteet kohdistuisivat kristillisdemokraattisen periaatteen mukaisesti niihin joilla on mistä ottaa. Kokoomuksen ja Kataisen ajamat veroalet ovat hyödyttäneet täysin tarpeettomasti eniten hyväosaisia suomalaisia. Kaikkein ällistyttävin lausunto Kataiselta oli vanhustenhoidosta tehdyn välikysymyksen yhteydessä sanottu ”möläytys” lähimmäisen rakkaudesta tämän asian hoidossa. Vihreät puolestaan ovat ajamassa kiinteistöverojen nostamista ”tappiinsa”. Taas kerran me täällä periferiassa olisimme maksumiehinä ja jokainen mökinmuori tasaverolla ilman progressiovaikutusta. Kiitos Laura kun otit asian esille olemme inhimillisemmän Suomen asialla kristillisiä arvoja kunnioittaen.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE
Hannu
Ei tuo Jani aivan niin tyhmä poika ole, kuin miltä näyttää, mutta hän joutuu nyt tekemään palkatun propagandistin työtä porvareille, kun ne liberaalihommat tuli ajettua kiville.
#2: ”Milloin se hurri-kapitaalin apulainen, se bernsteinilainen urputtaja lopettaa leikinlaskun jostakin kahden prosentin pääomaveron kasvattamisesta ja käy itse asiaan eli siihen yli 86 %:iin, jonka hurri-kapitaali ryöstää teollisuustuotantomme tuotoksesta lisäarvona.”
Markus R. Räsänen on tunnetusti jostain syystä niin kiinnostunut tuosta teollisuustuotannosta - auringonlaskun osasta kansantalouttamme!
Jos 86% siitä menee muutamien hurrikapitalistien taskuun sen sijaan, että se jaettaisiin duunareille, niin kylläpä ne hurrikapitalistit rypevät teollisuustuotteissa. Kuinkahan mahtuvat ne teollisuustuotteet edes heidän talojensa seinien sisäpuolelle enää?
Sinulle tiedoksi: Vaikka kaikki teollisuustuotteet jaettaisiin ilmaiseksi kansalaisille, niin niitä olisi sama määrä kuin niitä on tuotettu. Eivät siis pääsisi duunarit sittenkään CD-player, tiskikone ja sohvakalustoröykkiöiden päälle kulutusorgioitaan viettämään - jakeluun tulisi muita rajoituksia ja lainalaisuuksia.
Annan tukeni tässä poliittisessa tilanteessa Kataiselle. Vaikka Janin esittämät (ehkä hiukan tahallisesti kärjistetyt) näkökohdat ovatkin valideja sinänsä, niin parannustakin voi saada aikaiseksi. Meidän ei kaikkien tarvitse olla yhtä ehdottomia omien tavoitteidemme ajamiseksi kuin M.R. Räsänen tyyliin ”kaikki tai ei mitään”. Siinä misä Markus syyttää vasemmistolaisia ”hurrikapitalistien kätyreiksi”, syyttää nyt Jani kokoomuslaisia ”aidoiksi vasemmistolaisiksi”.
Katainen on paljon vähemmän vasemmistolainen kuin esimerkiksi Sauli Niinistö, joka on antanut tukensa demareiden verolinjauksille. Tokihan se on totta, että veronalennukset ovat reaaliaikaista elvytystä ja tokihan se on totta, että veronalennusten myötä valtion ote kansalaisista jonkin verran kevenee.
http://riikkasoyring.blogit.uu…r-capital/
Kiitos kommenteista!